Suoraan sisältöön

Iki-liikkeestä kohti kehontuntemusta: näin ADHD-lapsi hyötyy ohjatusta urheiluharrastuksesta

Neurologisten erityispiirteiden kohdalla puhutaan enimmäkseen haasteista, jotka liittyvät sosiaaliseen vuorovaikutukseen, kielelliseen ja ei-kielelliseen viestintään, tunteiden sääntelyyn ja oman toiminnan ohjaukseen. Mutta niillä on merkittävä vaikutus myös lapsen kehotuntemukseen, ja kykyyn säädellä omaa tarvettaan jatkuvalle liikkeessä olemiselle. Monella nepsyhaasteisella lapsella on erilaisia kehontuntemuksiin liittyviä erityispiirteitä. Tyypillisimpiä näistä ovat aistitiedon säätelyn ongelmat, eli aistien ali- tai yliherkkyydet, […]

    Etusivu - Bloggaukset - Iki-liikkeestä kohti kehontuntemusta: näin ADHD-lapsi hyötyy ohjatusta urheiluharrastuksesta

Iki-liikkeestä kohti kehontuntemusta: näin ADHD-lapsi hyötyy ohjatusta urheiluharrastuksesta

Neurologisten erityispiirteiden kohdalla puhutaan enimmäkseen haasteista, jotka liittyvät sosiaaliseen vuorovaikutukseen, kielelliseen ja ei-kielelliseen viestintään, tunteiden sääntelyyn ja oman toiminnan ohjaukseen. Mutta niillä on merkittävä vaikutus myös lapsen kehotuntemukseen, ja kykyyn säädellä omaa tarvettaan jatkuvalle liikkeessä olemiselle.

Monella nepsyhaasteisella lapsella on erilaisia kehontuntemuksiin liittyviä erityispiirteitä. Tyypillisimpiä näistä ovat aistitiedon säätelyn ongelmat, eli aistien ali- tai yliherkkyydet, sekä aistihakuisuus. Jokainen aistitiedon säätelyn kanssa kamppailevan lapsen kanssa elävä tietää, miten voimakkaasti ne vaikuttavat jokapäiväiseen elämään. Itselleni tutuinta on ADHD-lasten aistihakuinen, aistialiherkkyyden värittämä tyyli olla liikkeessä. Vaikka kaikenlainen liike on lapsille luontaista ja hyväksi, ADHD-lasten tavat liikkua ovat usein selkeästi poikkeavia verrattuna tavallisten lasten tapoihin. Vireystasonsa ylläpitämiseksi ADHD-lapset ovat lähes koko ajan jonkinlaisessa liikkeessä, mutta liikkumisen tapa on yleensä varsin impulsiivista ja reaktiivista, usein holtitonta ja rajoja rikkovaa. Omalla lapsellani oli esimerkiksi pienempänä usein tapana juosta paikallaan, hakata käsillään vatsaansa ja huutaa suoraa huutoa päälle. Lukemattomia kertoja päivässä. Se oli hänen tapansa pitää aivonsa virkeinä ja saada vahvoja aistimuksia.

Oman kokemukseni perusteella erityisesti aistialiherkkyys ja aistihakuisuus ovat asioita, joiden kanssa urheiluharrastuksella voidaan saada aikaan merkittävää kehitystä lapsen kehotuntemuksen, ja toisaalta koko perheen hyvinvoinnin suhteen. Aistitiedon käsittelyn pulmien kanssa elävä lapsi ei usein tunnista omia voimiaan, eikä ymmärrä milloin käyttää liikaa voimaa, koska yksinkertaisesti hän ei saa samanlaista tuntovastetta tekemisistään, kuten tavallinen lapsi. Omassa perheessäni tämä on näkynyt mm. niin, että aistialiherkkä lapsi ei ymmärrä millä voimalla toista ihmistä voi halata, tai millä voimalla painitaan toisten kanssa, niin ettei toista satu. Aistihakuisuus puolestaan näkyi pienempänä mm. niin, että silmän välttäessä lapsi laittoi ämpärin päähänsä ja juoksi päin seinää, koska hän sai siitä vahvaa tyydytystä tuntoaistimuksen kautta. Tai ajeli ihan huvikseen pyörällä ojaan kaatuakseen kunnolla.

Juuri tällaisiin asioihin ohjattu liikuntaharrastus tuo helpotusta. Kun lapsi pääsee opettelemaan voimankäytön säätelemistä, oppii ymmärtämään millainen kontakti toiseen ihmiseen tai ympäristöön sopii mihin tilanteeseen, pääsee välillä ottamaan kaikki mahdolliset tehot irti hallitusti omasta kehosta, ja toisaalta myös kestämään paikallaan olemista silloin kun harjoitus sitä vaatii, se heijastuu myös muihin ympäristöihin. Liikkuminen ei ole lapsen osalta enää ainakaan pelkästään impulssien tahtiin sekoilemista, vaan sitä on kotonakin mahdollista ohjata omassa lajissa opeteltavien asioiden suuntaan. Lapselle itselleen on puolestaan tärkeä uusi opittu asia, että hän pystyy ainakin aika ajoin hallitsemaan muuten varsin ailahtelevaista tapaansa liikkua.

Jos urheiluharrastuksen avulla oppii jo lapsena purkamaan oman kehon kautta henkistä kuormitusta ja tasaamaan heittelehtiviä tunnetiloja, on varsin mahdollista, että moni huonompi keino, kuten vaikkapa päihteidenkäyttö jää vähemmälle tai parhaimmillaan kokonaan pois. Hienointa olisi, jos jo varhain opittu positiivinen suhde liikkumiseen kantaisi läpi koko elämän, helpottaen neurologisten haasteiden kanssa elämistä niin lapsuudessa, kuin aikuisenakin.

 

Jenny Lehtinen

Toimittaja/tuottaja

Yle Puhe

 


Sisältö päivitetty 13.01.2021