Suoraan sisältöön

Kyky kohdata erilaisuutta ja ajankohtainen tieto ADHD:sta ovat tärkeitä keinoja valmentajalle tukea ADHD-oireisen lapsen tai nuoren harrastuksen jatkumista

Opinnäytetyöni valmistui loppuvuodesta 2019, aiheesta ADHD-oireisten lasten ja nuorten kohtaaminen joukkueurheilussa. Vuoden kestävä prosessi opinnäytetyön parissa oli antoisa ja mielenkiintoinen. Tavoitteena oli saada mahdollisimman monipuolinen katsaus aiheeseen, joka on hyvinkin ajankohtainen. Tämän takia haastattelin opinnäytetyötä varten 16 ihmistä, joista kahdeksan oli jalkapallovalmentajia kahdesta eri pääkaupunkiseudulla toimivasta juniorijalkapalloseurasta, kuusi kokemusasiantuntijoita eri puolilta Suomea ja kaksi neuropsykiatrian […]

    Etusivu - Bloggaukset - Kyky kohdata erilaisuutta ja ajankohtainen tieto ADHD:sta ovat tärkeitä keinoja valmentajalle tukea ADHD-oireisen lapsen tai nuoren harrastuksen jatkumista

Kyky kohdata erilaisuutta ja ajankohtainen tieto ADHD:sta ovat tärkeitä keinoja valmentajalle tukea ADHD-oireisen lapsen tai nuoren harrastuksen jatkumista

Opinnäytetyöni valmistui loppuvuodesta 2019, aiheesta ADHD-oireisten lasten ja nuorten kohtaaminen joukkueurheilussa. Vuoden kestävä prosessi opinnäytetyön parissa oli antoisa ja mielenkiintoinen. Tavoitteena oli saada mahdollisimman monipuolinen katsaus aiheeseen, joka on hyvinkin ajankohtainen. Tämän takia haastattelin opinnäytetyötä varten 16 ihmistä, joista kahdeksan oli jalkapallovalmentajia kahdesta eri pääkaupunkiseudulla toimivasta juniorijalkapalloseurasta, kuusi kokemusasiantuntijoita eri puolilta Suomea ja kaksi neuropsykiatrian alan asiantuntijoita. Materiaalista ja tuloksista tuli kattavampia, kun osasin edes etukäteen kuvitella, ja paljon materiaalia jäi varsinaisen työn ulkopuolelle. Opinnäytetyöni otsikko muotoutui lopulta muotoonsa ”Jalkapallo on ollut ihan parasta kuntoutusta – ADHD-oireisten lasten ja nuorten kohtaaminen joukkueurheilussa”.

Tuloksista keskeisimmäksi nousi tieto siitä, että valmentajan tietämys ADHD:sta ja kyky kohdata erilaisuutta ovat avainasemassa ADHD-oireisen lapsen tai nuoren joukkueurheiluharrastuksen onnistumisessa. Joukkueurheiluharrastus voi tukea monin eri tavoin ADHD-oireista lasta tai nuorta. ADHD:n oireet ja haasteet voivat kuitenkin tehdä joukkueessa harrastamisesta haastavaa, jos lapsi tai nuori ei saa oikeanlaista sekä oikea-aikaista tukea ja ymmärrystä, etenkin valmentajalta. Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kiinnittymistä harrastukseen voi tukea se, että valmentajat tietävät, kuinka voivat vaikuttaa lapsen tai nuoren positiivisen kasvun ja kehityksen tukemiseen ja valmentajat tietävät esimerkiksi, millaisista eri tekijöistä minäkuva muodostuu. Valmentajalla voi olla iso rooli lapsen kiinnittymisessä harrastukseen. Lapsen kiinnittyessä harrastukseen monet ADHD:n oireet ja haasteet saattavat helpottua ja riskitekijät vähentyä.

Urheiluseurat voivat tarjota lapsille ja nuorille ympäristön, jossa on turvallista kasvaa ja opetella tärkeitä taitoja turvallisten ja tuttujen aikuisten läsnä ollessa. Joukkueurheilussa ja valmentamisessa on parhaimmillaan kyse yhteiskunnallisella tasolla toimimisesta, joka ehkäisee sosiaalisia ja psyykkisiä ongelmia. Monella valmentajalla on positiivisia kokemuksia ADHD-oireisten lasten ja nuorten valmentamisesta sekä halua ja osaamista toimia oikein erilaisten lasten ja nuorten kanssa. Yksittäiseltä valmentajalta ei kuitenkaan voida vaatia automaattisesti osaamista kaikilta eri osa-alueilta. Keskeisessä asemassa valmentajien tukemisessa ovat seurojen lisäksi lajiliitot sekä lajiliittojen tarjoama tuki esimerkiksi ajantasaisten, konkreettisten ja jatkuvien valmentajakoulutusten kautta.

Urheiluharrastus voi auttaa lasta tai nuorta muodostamaan sosiaalisia suhteita sekä vahvistaa ryhmään kuuluvuuden tunnetta. ADHD-oireinen lapsi tai nuori tarvitsee tuen ja avun kuitenkin myös joukkueessa, koska sääntöjen seuraaminen ja yhteistyön tekeminen voi olla vaikeaa sekä tunteiden hallinta ja säätely puutteellista. Joukkueurheilun hyödyt ja sen mahdollistama tuki voivat olla lapselle tai nuorelle elintärkeitä ja harrastuksen kautta voi syntyä ensimmäisiä ystävyyssuhteita. Monet ADHD-oireiset lapset ja nuoret ovat taitavia urheilussa ja ADHD:sta voi olla myös hyötyä harrastuksessa. Joukkueurheilu voi parhaimmillaan opettaa sitoutumista toimintaan, parantaa pettymyksensietokykyä, vahvistaa sosiaalisia suhteita, opettaa arjen rutiinien hahmottamista sekä tukea yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutustaitoja. Näiden taitojen opettelu tukee pärjäämistä niin urheilussa kuin kaikilla muillakin elämän osa-alueilla.

Opinnäytetyön tulosten mukaan valmentajien ammattitaito vaihteli paljon ympäri Suomea. Vanhemmilla oli sekä positiivisia että negatiivisia kokemuksia valmentajien toiminnasta. Joidenkin valmentajien toiminta oli ollut lähellä lopettaa lapsen tai nuoren harrastuksen kokonaan. Toisaalta osalla valmentajista oli hyvät vuorovaikutustaidot ja he osasivat kohdata lapsia ja nuoria aidosti sekä arvostavasti. Valmentajien tunne-, vuorovaikutus- ja ryhmätaidoilla on merkitystä joukkueen toiminnan onnistumisessa ja toiminnan kehittämisessä sekä kaikkien joukkueen jäsenten hyvinvoinnin lisääntymisessä. Valmentajien perehtyneisyys voimavarakeskeiseen valmentamiseen, jossa korostetaan lasten ja nuorten vahvuuksia sekä voimavaroja ja käännetään negatiivinen puhe mahdollisuuksiin, tukee paremmin kaikkia joukkueurheilua harrastavia lapsia ja nuoria.

Opinnäytetyön tuloksissa nousi useasti esiin luottamus ja kohtaaminen. Vanhemmille ei ole esimerkiksi itsestään selvää se, voivatko he kertoa lapsensa ADHD-diagnoosista valmentajille. Avoimuus lisää luottamusta, joka tukee ADHD-oireisten lasten ja nuorten kiinnittymistä joukkueisiin, minkä takia valmentajien, seurojen ja vanhempien välistä yhteistyötä olisi mahdollista parantaa avoimemmalla viestinnällä. Kun vanhemmat voivat turvallisesti kertoa lapsensa tuen tarpeista ja toimiviksi havaituista käytännöistä, valmentajienkin työ helpottuu.

Ajantasainen tieto ADHD:sta takaa sen, että valmentajien suhtautuminen on avointa eikä ennakkoasenteita pääse niin helposti syntymään. Vanhempien pitäisi pystyä luottamaan myös siihen, että vanhemman tehdessä aloitteen valmentajat kykenevät ottamaan tiedon vastaan avoimesti ja neutraalisti. Jos vanhemmat eivät luota eivätkä kerro, voi lapsi jäädä vaille ymmärrystä ja tukea, jotka taas ovat keskeisessä roolissa siinä, että lapsi tai nuori pystyy harrastamaan. Parhaimmillaan seurojen avoimuus, läpinäkyvän arvopohjan konkreettinen näkyminen suhteessa pelaajiin ja muihin yhteistyökumppaneihin sekä luottamuksen rakentaminen voivat toimia tärkeinä maineen luojina. Luottamuksen luominen lähtee siis siitä, kuinka joukkueiden arjessa pelaajien yksilöllinen kohtaaminen tehdään näkyväksi. Aikuisten rooli ja asenne ovat keskiössä siinä, miten joukkueessa kohdataan erilaisuutta ja miten muihin ihmisiin suhtaudutaan. Tämän takia valmentajien olisi osattava reflektoida omaa toimintaansa ja tiedostettava, millaisen esimerkin he antavat kohdatessaan pelaajia.

Yhteenvetona opinnäytetyöstäni voi todeta, että leimaantumisen ja stereotypioiden välttämiseksi joukkueurheiluharrastusten valmentajille ja seuroille tarvitaan enemmän ajantasaista, tutkittuun tietoon perustuvaa tietoa ADHD:sta. Lapset ja nuoret eivät ole tasa-arvoisessa asemassa joukkueurheilussa, vaan on täysin kiinni tuurista, millainen valmentaja joukkueelle valikoituu ja miten hän pystyy kohtamaan lasten ja nuorten erilaisuutta. Tästä syystä opinnäytetyössä nousi esiin kysymys, kenen vastuulla ADHD-oireisen lapsen ja nuoren tukeminen on. Lasten ja nuorten tulevaisuuden kannalta tärkeässä roolissa on ennaltaehkäisy ja matalankynnyksen toiminta sekä valmiudet tukea lapsia ja nuoria jo aikaisessa vaiheessa. Urheiluseuroilla voi olla tässä lapsen tai nuoren tulevaisuuden kannalta tärkeä rooli, jos ne ymmärtävät roolinsa ja haluavat toimia sen mukaisesti. Vastuu lapsen kuntoutuksesta ei ole valmentajilla, mutta aikuisen on tärkeää tiedostaa ja ymmärtää lapsen tai nuoren ADHD:n oireet ja diagnoosi, ja lisäksi tärkeää on ymmärtää, mikä vaikutus on sillä, että lasta tai nuorta opetetaan hallitsemaan tunteitaan ja ottamaan vastuuta omasta käyttäytymisestään.

Toiminnanohjauksen ja elämänhallinnan vahvistamisen tulisi perustua mahdollisimman pitkälle lapsen tai nuoren voimavarojen löytämiseen ja niiden tukemiseen. Harrastuksen tuomat onnistumiset tukevat lapsen tai nuoren arkea sekä oireiden ja haasteiden lieventymistä. Opinnäytetyön tulokset osoittivat myös, että olisi tärkeää harkita mahdollisuuksia lisätä eri alojen yhteistyötä, kuten sosiaalialan ja urheiluvalmennuksen osaamisen yhdistämistä.

Liito-hankkeen nettisivuilla julkaistiin 11.12.2019 tietoa tehdyn opinnäytetyön tuloksista Ajankohtaista-osiossa. Aikaisemmin julkaistu, lyhyempi teksti löytyy täältä.

 

Riikka Tahvanainen

Opinnäytetyöntekijä, Laurea-ammattikorkeakoulu

 


Sisältö päivitetty 29.09.2020