Suoraan sisältöön

Suomi toimii ja harrastaa

Koronapandemialla on ollut esimerkiksi ikääntyneiden keskuudessa passivoiva vaikutus. Myös monet lapset ja nuoret ovat joutuneet jäämään pois harrastuksista. Liian vähäinen liikunta ja arjen aktiivisuus aiheuttaa monia haasteita väestön hyvinvoinnille. Osana valtioneuvoston kanslian koordinoimaa Suomi toimii -kokonaisuutta käynnistyy myös Suomi harrastaa -kampanja. Elokuun 27. päivä käynnistynyt ja lokakuun loppuun jatkuva kampanja kannustaa ihmisiä aktiivisuuteen ja takaisin […]

    Etusivu - Ajankohtaista - Suomi toimii ja harrastaa

Suomi toimii ja harrastaa

Koronapandemialla on ollut esimerkiksi ikääntyneiden keskuudessa passivoiva vaikutus. Myös monet lapset ja nuoret ovat joutuneet jäämään pois harrastuksista. Liian vähäinen liikunta ja arjen aktiivisuus aiheuttaa monia haasteita väestön hyvinvoinnille.

Osana valtioneuvoston kanslian koordinoimaa Suomi toimii -kokonaisuutta käynnistyy myös Suomi harrastaa -kampanja. Elokuun 27. päivä käynnistynyt ja lokakuun loppuun jatkuva kampanja kannustaa ihmisiä aktiivisuuteen ja takaisin hyvinvointia tukevaan arkeen. Mukana olevia järjestöjä, kuntia, seurakuntia ja yrityksiä on yhteensä yli sata. Kampanjaan voi ilmoittautua koko sen keston ajan ja oman toiminnan voi kiinnittää osaksi kampanjaa käyttämällä yhteisiä visuaalisia materiaaleja sekä aihetunnisteella #SuomiHarrastaa.

Lue lisää kampanjan verkkosivuilta.

 


Sisältö päivitetty 02.09.2021