Suoraan sisältöön

Boffausta Malminkartanossa Helsinki-päivänä

12.06.2019 | Helsinki


Perustiedot

LIITO-hankkeen maksuttomassa Helsinki-päivässä 12.6.2019 klo 13-15 tutustutaan Boffaukseen eli miekkailuun pehmustetuilla miekoilla, kilvillä tai keihäillä. Lajiin tutustuttaa aktiivisesti toimiva boffausjoukkue Ajan Kaarti eli AiKa.

Ajan Kaarti eli AiKa -boffausohjaajat tutustuttavat lajin pariin sekä kertomalla lajista että opastamalla pienemmissä ryhmissä tai yksittäin. Lisäksi voimme käydä leikkimielisiä boffaustaisteluita, mikäli saamme riittävästi innokkaita boffaajia paikan päälle. Ajan Kaarti -ohjaajat myös kertovat mielellään boffaukseen vaadittavista välineistä, jotka voi siis tehdä kokonaan itse. Helsinki-päivän tapahtumaan ei tarvitse omia välineitä, lainamiekkoja löytyy tapahtumasta.

Boffaus on hauska ja liikunnallinen laji, jota voi harrastaa kaksintaisteluina, pienissä ryhmissä tai taisteluina eri joukkueiden kesken. Tule rohkeasti tutustumaan ja innostumaan uudesta lajista!

Psst! Luvassa Malminkartanon asukasaktiivien järjestämä VESISOTA! Ota oma vesipyssy mukaan (mahdollisuus myös lainaukseen).

Lataa tapahtuman esite!